Mummo osti pyörän

helekamaNo niin, nyt kävi niin, että mummo päätti ostaa mummopyörän. Tai en minä tiedä onko tämä sellaine nmummopyörä, mutta vanha Helkama tuli ostettua. Tässä on tällaiset omituiset vaihteet joita tälläisellä vivulla vaihdetaan – jos vaihdetaan, sillä minä tykkään ajaa yhdellä ja samalla vaihteella, kun nuo aina pitävät sellaista rahinaa sun muuta.

28 tuumaa, mitäs se tarkoittaa? Kai se tarkoittaa renkaita, kun minä luulin että jotain korkeuteen liittyvää. Vähän matalahan tämä on, kuin lastenpyörä. Joten ei ole kunnon mummopyörä kai sitten. Nehän ovat sellaisia isoja kohmoja ne mummonpyörät. Ehkä tämä on sellanen neitipyörä. Ja jalkajarrua ei ole, herran jestas! Minä ekaa kertaa kokeillessani oli ihan uunona, että eikö tässä jarruja lainkaan ole. No sitten kokeilin kädellä takajarrua, niin eihän se systeemi mennyt pohjaan lainkaan, ei se kumin pala siellä takana edes osu siihen renkaaseen.

No edessä sentään toimii vähän paremmin. Tuo jarru siis. Mutta kyllä minä sen sanon, että sen verran epävarma on tämä pyörä, että voi olla joku haaveri vielä edessä tässä syksyn mittaan. Mutta kun halvalla lähti, niin piti ostaa. Ja olen vähän pyöräilyharrastuksesta haaveillut.

Schumi tervehtyy

tällä sivullaJaahas, vai oli Schumi päässyt kotiin! Puhutaan oikein ”ihmeestä”, että Schumi selviää, vaikka on ollut pitkään koomassa ja sitä rataa. Kuulkaas, hyvät lukijani, minä kerron mistä on kyse. Rahasta! Kyllä se niin vain on, että kun on millä mällätä (ja miljardöörihän Schumacher tietysti perheineen on), niin kyllä sitä saa sen mukaisen hoidon. Ei jätetä kiveäkään kääntämättä, niin kyllähän sitä tervehtyy.

Miettikääpä jos joku tavallinen pulliainen joutuu vastaavaan onnettomuuteen. Kyllähän hänen eteensä kaikki tehdään, mutta ovatko resurssit muka täysin samat kuin maailman kuuluisimmalla entisellä F1-kuskilla, joka voi asua linnoissa, syödä kaviaaria ja juoda Dom Perignonia aamusta iltaan, kulkea yksityiskoneella ja niin edelleen – ovatko tosiaan hänen ”resurssinsa” samat? Kun on tämän tason julkkiksesta ja rikkaasta kyse, voidaan saada ”ihmeitä” aikaan. Parhaat asiantuntijat saman pöydän ääreen, paras tekniikka… Tavalliset pulliaiset hoidetaan erikseen. Ei olla samalla viivalla alkuunkaan.

Tämä on tietysti vain minun vaatimaton teoriani. Jos tämä jotakuta Schumi-fania loukkaa, niin voi voi. Saatte olla eri mieltä. Tiedän, että tämä on totuus ja sillä selvä.

Eläkeläinen piipahtaa töihin

takaisinMikähän siinä on, ettei vanhana raihnaisena eläkeläisenäkään saa olla rauhassa kun töihin pyydellään? Vitsi vitsinä, totta kai on hauskaa käydä pitämässä yksittäinen luento tutusta aiheesta. Kun kollega pyysi, niin minähän menen. Koska satun olemaan edelleen oman alani asiantuntija. Ja parasta opetustyössähän on itse opetus, joten nyt kun saa jättää kaiken byrokraattisen taakan ynnä muut järjestelyt toisille, niin tilanne on niin paljon mukavempi.

Riittää siis kun tulen paikalle ja puhun aiheesta josta nyt muutenkin tykkään puhua. Ehkä myöhemmin kirjoittelen tännekin, että mikä se aihe on sun muuta, mutta en nyt näin etukäteen viitsi puhkianalysoida asioita, jotta jää luennollekin jotain pureksittavaa. Mutta luennon lisäksi en oikein sitten jaksaisi muuta. On niitä ainaisia juhlakirjoja, joihin pitäisi kirjoittaa tutkimusaiheista, vaikka ei näitä kirjoja kukaan lue. Vai koska on opiskelijat tenttineet juhlakirjaa? Sitähän minäkin…

En minä sillä, ettäkö juhlakirjat ihan hölynpölyä olisivat. Onhan minullakin tuo oma 40-vuotista uraani juhlistava kirja tallella. Melkein kokonaan sen luinkin. Ihan kuranttia tavaraa, sanoisin.

Isoäiti leivässä

hymyMinä kun olen jo tässä isoäitien iässä, niin kiinnitin tällaiseen lehtijuttuun huomioni, tai siis netissähän tämä oli, joten voiko sitä lehtijutuksi sanoa…Mutta siis joka tapauksessa, oli tällainen juttu, joka kertoi siitä, että joku Anthony Nelson oli löytänyt intialaisesta naan-leivästä edesmenneen isoäitinsä kasvot. Ja tästä sitten oli lehtijuttu. Siellä oli oikein kuva tästä reivtystä leivästä. Oikein hieroin vanhoja silmiäni, että mitä tuossa nyt muka pitäisi nähdä.

Mutta tällaista on nykyajan journalismi. Tai tällaistahan se on ollut jo varmaan sata vuotta, mutta kyllä se vaan jaksaa ihmetyttää, että tämmöiseen vieläkin törmää. Kun sen ymmärtäisi jos vielä elettäisiin 60- tai 70-lukua ja sitä skandaalilehtien aikaa kun lehtikioskeissa myytiin Hymyä ja Apu-lehtikin oli silloin sellainen skandaali- ja viihdelehti.

Oikeastaan jos nyt tarttuisi johonkin vuosikerta-Hymyyn, niin varmaan se olisi hyvin mielenkiintoista luettavaa verrattuna tähän roskaan mitä nykyään meille tungetaan. Netin myötä rima on laskettu niin alas, että mitään rimaa ei enää edes ole. Tällaista mietin tänään.

Toisenlaisia äitejä

Katselin taas vähän netistä, että millaisia ohjelmia telkkarissa on nyt viime aikoina alkanut ja pisti silmään tämä ”Toisenlaiset äidit”. On ne nykyajan ”äidit” kyllä aikamoisia, täytyy sanoa. Tuommoinenkin joku 14-vuotiaan näköinen teinihempukka ja hänen rokonarpinen teini-isänsä. Ei hyvää päivää. Tällaisetko mukulat huolehtimassa omista lapsistaan?

Ja sitten on tämä äiti, joka deittailee vain afrikkalaisia miehiä. Että oikein monikossa, yksi ei riitä siis? No kai se niin sitten täytyy olla useampi, kun kerran edellisetkin ipanat on jotkut toiset tehneet ja kadonneet teille tietymättömille. Ei ihan kaikki inkkarit ole kanootissa tälläkään äidillä, vaikka ikää onkin jo enempi kuin noilla teinivanhemmilla. Kyllä sääliksi käy kun miettii lapsien kasvuympäristöä. Toisilla on isänä jokin tatuoitu mopopoika ja toisen äiti käy muuten vain hitaalla.

Nykyajan kasvatusmetodit on muutenkin aivan pilanneet nämä uudet sukupolvet. Ei mitään kuria ja käyttäydytään miten sattuu. Ja mikä pahinta, vanhempia ihmisiä ei kunnioiteta enää yhtään. Toista oli minun nuoruudessani, silloin sai kepistä sormille jos ei osannut kertolaskua oikein!

Blogin kirjoittamisen vaikeudesta

Kyllä tämä blogien kirjoittelu käy työstä. Monenmoista on ajatusta, mutta ei sitä oikein saa mitään aikaiseksi kirjoittaa. Sitä istuu koneelle ja ajattelee, että nytpä lähtee vähän kamaa syntymään, mutta ei se pinnistelystä huolimatta ole niin yksinkertaista. Ei sillä, ettäkö olisi pakko näitä tekstejä kirjoitella tai mitään muutakaan, mutta kyllä minä vähän saamaton olen nyt ollut.

Päivä on mennyt sadetta ihmetellessä ja musiikkia kuunnellessa. Tomaattisen jauhelihakeiton minä keitin eilen ja tänään sitten lämmittelin sitä kattilassa uudelleen. Sekin maistui aika kehnolta. Eli eipä tässäkään päivässä ollut mitään kirjoittamisen arvoista. Jotenkin aika vaan kuuluu kaikkeen turhaan. No, huomenna on ainakin parturi tiedossa, eli sinne menee eläkeläisen aamupäivä ainakin. Jotain tekemistä siis. Vaikka mitäs tekemistä parturissa on muuta kuin kyhjöttää paikallaan ja odottaa, että kampaaja tekee työnsä. Siellä tulee sitten luettua vähän roskalehtiä ajan kuluksi.

Ajattelin ottaa vähän väriä tähän harmaantuneeseen kuontalooni. Mitä mieltä olette, onko sopivaa, että eläkeläisellä on esimerkiksi kirkkaan punainen tukka? Olen vanha muori jo tietysti, mutta harmaat kiharat -mummomuotiin en suostu sitten millään.

Polvivaivoja

no maniEläkeläisellä on eläkeläisen vaivat. Yhtä mittaa saa lääkärillä rampata. Tai eiväthän ne meitä ikäihmisiä heti edes lekurille päästä vaan laittavat aina terveyden- taikka sairaanhoitajalle, joka osaa mitä osaa, mutta ei kumminkaan saa esimerkiksi reseptiä kirjoittaa, joka se kaikkein akuutti juttu tietystikin on. Jotenka ensin hoitajalle ja sieltä sitten jos onni käy eteenpäin. Turhaa hyppyytystä sanon minä.

Lääkärikin nostaa ties minkälaista palkkaa, niin onko se nyt liikaa vaadittu että minä polvivaivojeni kanssa pääsisin suoraan hänen vastaanotolleen, eikä tarvitsisi samoja vaivoja kahteen tai kolmeen kertaan selitellä eri tahoille. Kyllä minä tiedän, mitä se sairaanhoitaja vastaa, kun kerran olen oman vammani tuntenut. Ja toisaalta, ei ne lekuritkaan mitään ihmemiehiä ja naisia ole.

Useamminkin käy niin, ettei oikein löydy syitä vaivoille, tai vaivat ei vaikuta muka niin radikaaleilta ettäkö voisi vaikka magneettikuvaukseen tai tietokonetomografiaan tai mihin lie mennä. Että ei mennä mielellään yhtään mihinkään, jossei sitten ihan pakko. Eli kärsikää köyhät, näin suomeksi sanottuna?

Sataa niin ettei uloskaan pääse

sadeNiin, tuollaisen kommentin sitä vanha sai kuulla, ettei pihalle voi mennä kun siellä sataa, jalkapalloa tv:stä vaan tuijotellaan. Voi voi, on sitä ennenkin menty eikä vielä kukaan ole vesisateeseen kuollut. Sehän vain virkistää, ja sitten kun tulee takaisin, niin kuivaa vaatetta päälle ja vähän mehua liedelle lämpiämään, niin siinähän sitä on kivaa.

Nämä nykyajan nuoret varsinkin ovat aivan ihme porukkaa, kun eivät ole sadetakista ja kumppareistakaan näköjään kuulleet. Ehkä ne ei ole sitten niin trendikkäitä, että niitä voisi käyttää. Mutta miksikäs ei sadetakeistakin voisi tehdä sellaisia trendikkäitä versioita, niin kelpaisi nuorille tytöntylleröillekin. Vai kastuisiko siinä meikit sitten, eikö sitten jotain sateenkestäviä meikkejä ole keksitty. Tekosyitä, sanon minä.

Jos nimittäin sadetta pelkää, niin Suomessa ei kannata elää. Varsinkaan näin kun syksy tulee. Muuttakaa aavikolle sitten, niin katsotaan miten pärjäätte. Vain yhdessä paikassa olen nähnyt satavan enemmän kuin täällä Pohjoisessa ja se oli Skotlannissa jossa olin joskus vuonna 1974 vähän interrailaamassa. Se oli aikaa se…

Kuolleita kaloja Satakunnassa

kalaMeillä kun on suvulla mökki tuolla Satakunnassa päin, niin vähän minua järkytti kun kuulin, että Kokemäenjoessa kelluu kuolleita kaloja! Auringonpaisteen aiheuttama happivaje on kuulemma vain kyseessä, mutta onhan erikoinen juttu, sanon minä. Suutarit ja kolmipiikit ovat nämä lajit, mitä on kuollut, ovat ihan tuntemattomia lajeja minulle kyllä.

Kyllä tuo Kokemäenjoen seutu eli Satakunta noin yleisesti on aika kaameaa aluetta. Ihmiset ei tervehdi ja pahaa puhutaan selän takana mitä keritään. Jos on mökki siellä, niin eihän siinä sitten mitään, täytyy vain toivoa, ettei tule mökkinaapuriksi paikallisia vaan mieluummin vaikka letkeä savolainen tai pirteä pohjalainen. Vaan taitaa kotiseuturakkaus olla Suomessa sen verran yleistä, että omille ja vanhempian ja esivanhempien alueille halutaan ne kesämökitkin.

Luonnon puolesta siellä on toki ihan kaunista, ja senhän takia se mökkikin sielä vielä tönöttää. Järvenrantamaisemaa pienen matkan päässä siitä joesta, kunnon hirsimökki, joka on talvella lämmin ja kesällä viileä. Viimeksi kun kävin, niin laituri oli kyllä alkanut viettää hyvinkin pahasti. Kukas senkin sitten fiksaisi…

Nuorille ei kelpaa mikään!

äläKyllä nykynuoret ovat kiittämättömiä. Saavat varta vasten opiskelijoita varten rakennettuja asuntoja ja kehtaavat valittaa jostain siisteydestä. Moppi käteen, sanon minä, niin sitä on ennenkin pärjätty. Puhun siis tällaisesta tapauksesta, josta luin lehdestä. Siinä jokin 19-vuotias tyttö kertoili, että jääkaappi oli likainen ja ties mitä roiskeita seinillä, kun oli uuteen asuntoon muuttamassa.

Onko se nyt yllätys kultalusikka suussa syntyneille tytön tylleröille, että vuokra-asunnoissa on ennenkin asuttu. Kyllä eläminen näkyy sitten kämpän kunnossa, kyllä vissi on niin. En oikeastaan edes jaksa vihastua, koska tämä juttuhan naurattaa minua. Voitteko kuvitella, lamppu oli kuulemma ”roikkunut vaarallisesti”. No, neiti on hyvä ja korjaa lampun asentoa sitten. Tai pyytää isää tai veljeä tai kätevää mummoa laittamaan. Kyllä minä olen monet lamput korjannut ja hyllyt paikoilleen laittanut ja vaikka mitä.

Millaisia aikuisia näistä nykysukupolven valittajaihmisistä oikein tulee? Tuollainenkin pitäisi suoraan vaan peltotöihin tai kunnon siivoushommiin laittaa, niin oppisi arvostamaan, että ylipäätään saa asua asuntolassa halvalla vuokralla, eikä tarvitse töitäkään tehdä, kun valtio maksaa opiskelut. Tätä mieltä olen minä.