Ei saa matkia johtajaa

Jaahas, vai niin. Kuulitteko te tästä tapauksesta, että joku nainen oli täällä netin ihmeellisessä maailmassa päättänyt tehdä vähän kiusaa tuolle itänaapurin Vladimirille elikäs Putinin-pojalle, ja ottanut itsestään valokuvan johonkin tämmöiseen Instagram-kuvapalveluun kaikkien nähtäväksi. Siis kuvan itsestään, jossa hän matkii Putinia, joka ratsastaa ilman paitaa kuvassa.

Ja tämä nainen otti siis samanlaisen kuvan itsestään, tai otatutti, miten se nyt sanotaankaan. Suomen kieli on välillä vaikeaa minullekin, jonka pitäisi tavallaan olla sen ammattilainen. Mutta siis, anyway, tämä kuva sitten poistettiin palvelusta ja nyt onkin sitten mietitty, että poistiko tämä palvelu sen itse vai oliko Putinilla omat näppinsä pelissä, että hei, minuahan ei netissä pilkata? Ei, kyllä minä kuulkaa luulen, että kyse oli siitä, että nainen oli siinä kuvassa ilman paitaa. Ja eihän sellainen sovi asialliselle sivustolle alkuunkaan.

Vai sopiiko teistä? No niin, sitähän minäkin, ei sovi alkuunkaan. Ne on sitten aivan erikseen ne sellaiset k-18-sivut minne ei kenenkään itseään kunnioittavan aikuisen pitäisi muutenkaan menemän. Sieltä saa koneellensa viiruksen alta aikayksikön.

Turtlesina bileisiin

Joopa joo, kaikkea sitä vanhan eläkeläisen silmät joutuvatkaan lukemaan. Nythän oli siis niin, että oli nämä Halloweenit, jotka eivät meikäläistä olisi voineet vähempää kiinnostaa noin niin kuin ylipäätään. Mutta lehdessä sentään oli kuvat ja juttua Rihannasta, tämä on se Barbadokselta kotoisin oleva laulaja, jota se räppäri hakkasi joskus, eikö niin?

No niin, joka tapauksessa tämä Rihanna esiintyi nyt sitten Halloweeninä kavereidensa kanssa pukeutuneena Teini-ikäiseksi Mutantti Ninja Kilpikonnaksi pukeutuneena. Tarkemmin sanottuna hän oli punainen, eli Rafaello. Tämä minulle, joka tartun lehteen lukeakseni uutisia maailman kriiseistä ja kulttuurin tapahtumista, kerrottiin. No niin, hyvät blogini lukijat, kysynkin nyt teiltä, mitä minä teen tällä tiedolla ja näillä paparazzin taitavasti ottamilla kuvilla?

Aivan, minä viihdytän itseäni. Älkää tuomitko, jos pidän tällaista hassuttelua hauskana. Eihän sitä vanhana jaksa aina enää niin vakavikkona olla. Ja sanonpa vielä senkin, että jos olisin nuorempi, niin ehkä olisin itsekin laittanut teini-ikäisen kilpikonnan roolipuvun ja lähtenyt kaduille vähän agitoimaan kansaa. Mutta eihän täällä Suomessa oikein ole tuota Halloween-perinnettä…

Eläkeläinen unelmoi

Viimeksi tuli kirjoiteltua tuosta kuinka kylmät säät aina ajavat haaveiluun paremmasta. Minä olenkin nyt sellaiseen johtopäätökseen tullut, että jaetut kortit olisi pitänyt pelata oikein. Jo vuosia sitten. Nyt on enää turha ulista, nimittäin! Pitäisi olla fiksu ja rikastua nuorena, niin olisi sitten tässä vaiheessa, millä mällätä. Kyllä minulle talviasunto jostain välimereltä kelpaisi, kyllä kyllä. Tai Kanarian saarilta ehkäpä sittenkin. Voihan sitä aina unelmoida, vielä vanhanakin…

Ei nimittäin tämän ikäisenä enää mihinkään kykene, ellei ole ajoissa tehnyt suunnitelmia pahan päivän varalle. Mitä se minunkin, yliopistolla urani tehneen akateemisen naisen, eläkkeenikin on, eihän sitä kehtaa edes ääneen sanoa, kun on niin vaatimaton. Ja säästöjä? Ei kuulkaas, elämiseen on mennyt se mikä on tullut. Ja jos joskus on ollut vähän leveämmin sitä voita leivän päällä, niin siihen muutama turnee Kreikan saaristoon tai Rooman Colosseumille, niin siinähän sitä taas ollaan, ei säästöjä, ei tulevaisuutta.

Nyt on vissiin sitten se ”tulevaisuus” mitä silloin aiemmin ehkä joskus harvoin ajatteli. Ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Eihän tässä nyt ihan tyhjätaskuja olla, mutta niin kuin sanoin, ne ovat ihan toiset ihmiset jotka niitä haaveilemiani talviasuntoja ostelevat. Voi ikävyyttä.

Kylmät viimat

Ai jai kun vanhan luita ja ytimiä kolottaa tämä kylmä ja hirveät viimat. Ei huvita ollenkaan tällaiset syksyn – vai pitäisikö sanoa talven – säät, kun eihän nämä ole ihmistä varten ollenkaan, jos ihan suoraan sanotaan. Siis mitä ihmettä meidän esi-isämme miettivät kun tänne pohjoiseen jäätikköalueelle muuttivat.

Eihän tuolla pihalla pysty edes tähän aikaan vuodesta kulkemaan ilman ainakin kolmea tai neljää kerrosta vaatetta. Eikä vielä ole edes se kylmin aika vuodesta. Mitä minä nuoruudesta ja keski-iästänikin muistan, niin aina on Suomi kylmä ollut, mutta silti – silti vain, joka ainoa himskatin vuosi se yllättää meikäläisen. Kyllä on kylymä, sano!

Nyt pitäisi sitten näin eläkeläisenä keksiä vielä jotain järkevää tekemistä talveksi. No, lunten kolaamista tietysti tulee ohjelmaan, jos iskias ja tyrävyö ei iske ja muutenkin kunto kestää. Hyvää vaihtelua haravoinnille tietystikin juu. Mutta en minä kyllä muuta positiivista sitten enää keksi. Kamalaa, kamalaa, olisipa heti jo kevät. Ah, huhtikuun nouseva lämpö ja raikkaat ilmat…

Vaakahuijarit

Nyt minä, Anja, eläkeläinen ja veronmaksaja, olen hyvin hyvin tuohtunut. Olen juuri saanut selville, että suuret kauppaketjut käyttävät vilppiä hedelmä- ja vihannesvaaoissaan. Me hyväuskoiset luulemme, että maksamme omenoistamme, banaaneistamme ja kumkvateistamme juuri sen hinnan mitä ylös on kirjattu, mutta tutkimuksen tehneet ihmiset ovat nyt saaneet selville, että vaaoissa on jopa 110 gramman heittoja! Kauheaa, eikö totta?

Minulla on tapana ostaa pieniäkin eriä hedelmää, jopa yhtä kappaletta, koska minulla on vähän allergioita, joten syön hedelmiä usein mutta vähän kerralla. En viitsi pitää isoa varastoa jääkaapissa tai huoneenlämmössäkään. Ja jos joka kerta tulee vaa´alla käydessä ylimääräistä painoa, se tietää ylimääräisiä euroja joka ikinen kerta kun astun kaupan pahaenteisistä liukuovista sisään. Kyllä tästä vähintään joku kansalaisadressi pitäisi saada aikaan, ei näin voi jatkua!

Olen niin pahalla tuulella tästä, että kohta en osta enää mitään punnittavaa tuotetta kaupoista. Tiedän ainakin sitten mistä maksan. Ehkä liityn johonkin sellaiseen luomupiiriin, josta ostan sitten ison erän tavaraa, ehkä se on hyvä idea.

Titanicilla elämää

Tämän päivän blogauksen aihe on Halomonas Titanicae. Kyllä vain. ”Anteeksi mitä että?” Te mahdatte kysyä. Se on latinaa, jota meikäläinenkin koulussa tuli lukeneeksi, jos nyt näin ohimennen yhtään leuhkimatta mainitaan. Latinaa on, sillä se on biologinen nimi eräälle bakteerilajille. Entä tuo titanicae? No se tulee tietysti Titanicista.

Ette ymmärrä vieläkään? No, kyse on bakteerilajista, jota on maailmassa löydetty ainoastaan Titanicin hylystä. Voitteko kuvitella, että tällainen löytö on tehty, kyllä maailma on ihmeellinen paikka, vai mitä? Titanichan siis löydettiin joskus 80-luvulla muistaakseni ja tämä bakteeri löydettiin sitten hylystä joskus myöhemmin. Sitten se virallistettiin ja kirjattiin ylös. Ei ole vielä samanlaista löytynyt mistään. Itse sieltä laivan hylystähän on sitten tuotu pinnalle kaikenmoista tavaraa, ja niin tehdään varmaan nykyäänkin. Aika ihmeellisiä ovat nykykeinot, kun niin syvälle mennään ja siellä tutkimuksia tehdään. Eikö vain, rakkaat lukijani?

No siinä oli siis tämän kerran blogi. Ensi kerralla taas jotain muuta. Unohdetaan bakteerit ja Titanic taas hetkeksi. Okei, ensi kertaan, se on moro.

Robotit tiskaamassa

Höh. No eivätpä ole robotti-insinöörit kovin pitkälle päässeet, kun juuri Birminghamissa julkisettiin uusi robotti, joka osaa tiskata. Niin todellakin, osaa tiskata – big deal? Joka tapauksessa sielä on kehitetty tällainen viisisorminen robotti, joka osaa tiskata astiat. Sanovat että nyt on kyseessä ”kolmannen sukupolven” robotit, mutta kuinkas kehnoja ne edelliset kaksi sukupolvea sitten oikein olivat, jos nyt vasta on tiskikoneen tasolle päästy.

Juu, ei siinä edes konetta tarvita kun meikäläinen mennä huiskuttaa tiskiharjan kanssa. Se on pari sekuntia per lautanen, kun meitsiltä menee. Ja iso kasa lautasia ja laseja, viisi minuuttia. Sanokaa minun sanoneen. Tärkeää on se, että astiat ovat olleet vähän likoamassa ennen tai sitten suoraan ruokapöydästä pesuun. Koska lian ei saa antaa pinttyä missään nimessä.

Toisaalta on niitä ihmisiä jotka jättävät likatiskit altaaseen odottamaan ties kuinka pitkäksi aikaa, ja siitähän ongelmia syntyy. Haju on kauhea ja mitään ei siinä tilassa pysty tekemään. Tällaiset ihmiset ovat hirveitä. Onneksi englantilaiset ovat niin fiksuja että ovat meille kehittäneet Boris-robotin joka tiskaa näiden laiskajaakkojen puolesta, hah!

Teinivaimo rantavahtina?

Kaikkea hölmöä sitä saakin vanha raihnainen mummo kuulla. On nyt nimittäin sillä viisiin asiat, että tämä teinivaimo Courtney Stodden on pyrkimässä Baywatchiin, kun sitä sarjaa aletaan nyt uudestaan taas tehdä. Voi voi, mikä meininki. Tämä teinivaimohan tuli tutuksi siitä, kun hän meni 17-vuotiaana naimisiin yli viisikymppisen has been -näyttelijän, Hollywoodin kehäraakin kanssa, jonka nimen me kaikki jo olemme unohtaneet.

Ja niille jotka ei muista, niin tämä Baywatch oli tämä rantavahtisarja, jossa amerikkalaisella rannalla tapahtui kaikkea kauheaa, joskus hyökkäsi hai, joskus oli rikollisliiga hiekkarannalla ja sitä rataa. Pamela Anderson oli siinä ja sitten tämä ihana mies, tämä Hasselhoffin David, joka on myös aikamoinen laulaja, vaikka itse sanonkin.

Mitäköhän siitäkin tulisi kun tuollainen nobody, tuollainen teinivaimo menisi sinne luonnenäyttelijöiden joukkoon kikattamaan ja näyttämään nukelta. Kyllä se oli tämä Baywatch niin action-pakattu sarja, ettei siinä mikä tahansa heitukka pärjääkään. Vauhtia riittää. Hieno sarja se oli. Saa nähdä onko uusintaversiosta mihinkään…

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Pian se tulee taas tämä minubn lempiohjelmani päätökseen, niin se vaan menee, että kaikella hyvällä on loppunsa. Puhun tietystikin Vain elämää -ohjelmasta, mistä muustakaan. Minusta on nyt tullut hillitön Samuli Edelmann-fani, olen pannut hänen levynsä tilaukseen cd-versioina. Kun en minä vanha enää tuollaisia spotifaita ja muita ihme ämpeekolmosia osaa kuunnella. En ymmärrä alkuunkaan sellaisia.

Kyllä sitä on taas naurettu ja itketty näiden tähtien seurassa, on ollut hieno reissu. Hauskaa on ollut ja välillä hiukan koskettavaakin. Vaikka se kun Loiri vetäisee tuon Armo-kappaleen, siinä ei paljon nuotilleen laulamisesta välitetä, kun vedetään tunteella. Se alkaa muistuttaa jo sellaista hiljaista puhetta tuo Loirin laulu, sellaista runonlausuntaa. No kuka tykkää, kuka ei. Ehkä Loirin huippukausi oli kuitenkin siinä 70- ja 80-lukujen taitteessa kun pelasi viihteen kentällä kaikkea laidasta laitaan. Oli tyylikästä musaa ja hauskaa näyttelemistä. Veskusta oli moneksi.

Kohtahan pitäisi alkaa sellainen toinen vEskun ohjelma, jota hän on nyt tuolla Lapissa ollut nauhoittelemassa tässä syksyn mittaan, nimittäin Loirinuotiolla. Ei siis Loiri nuotiolla, vaan loirinuotiolla. On siinä nimi.

Mummosta polvi paranee

Niin, kun pääsin valittelemasta juuri tuosta polvesta, niin nyt taas viime aikoina on vaikuttanut siltä että polvi pelaa hyvin kuin Selänne kaukalossa. Vähän se nitisee ja rutisee, jos rupeaa sitä istuessa vääntelemään tai jos oikein hypähtää, mutta mitäs tämmöinen vanha mummeli sen kummemmin hyppelisi.

Tai no, tuossa kävelylenkillä välillä sitä innostuu vähän hölkkäilemään pieniä pätkiä tuolla Kiikuanmäen pururadalla, ja siellähän tulee välillä nousuja ja alamäkiä, niin niissä alamäissähän ei ole sitten ollenkaan hyvä hölkätä. Koska silloin polvi kyllä ilmoittelee, että nyt tulee painoa ja rasitusta liikaa. Mutta kun sen verran välttelee, ettei ihan tollaisiin urheilusuorituksiin lähde, niin arjessahan se toimii ihan moitteettomasti.

Yksi on myös se, että istuessa vaikka tässä tietokoneen ääressä, en laita polvea vaakatasoon sivuttain, niin kuin on jotenkin aina ollut tapana. Siitä se ei tykkää, siellä menee joku jotenkin jumiin silloin. Eli istutaan aina selkä suorassa ja jalat maassa. Hyvä ohje noin muutenkin, vertauskuvallisesti, eikö vain, lukijani? Selkä aina suorassa ja jalat maassa, niin se elämä etenee, ja kaikki on hyvin. Näihin tunnerlmiin on hyvä päättää tämä blogaus tällä kertaa!