Askartelua

Minä olen nyt vähän askarrellut joulukoristeita, kun se on niin kiva kun tulee joulumieli sitten. Valoja voi sitten myöhemmin laittaa, mut nyt jo tein sellaisia juoksevia tonttuja punaisesta paperista. Ja lumihiutaleita ja sen sellaista.

Nämä nyt ovat tällaisia eläkeläisen aktiviteettejä. Olihan minulla tuo sukulaispoika Erno myös sentään mukana, ettei tarvinnut ihan yksikseen tonttuja leikellä. Mutta se Erno räpläsi sitä videopeliään tai kännykkäpeliään niin innostuneena, ettei siinä mummon paperit ja sakset ja liimatuubit paljoa kiinnostaneet. Siellä se ampui ja tappoi ukkeleilla toisia ukkeleita, kamalia pelejä, kun ovat niin väkivaltaisiakin. Sellaisia ne nykyajan lapset sitten pelaavat. Ei enää potkita palloa tai jojotella, sekin oli iso villitys aikoinaan se jojo, mutta ei sellaisia enää näy missään.

Nyt on vain Angry Birdsiä ja muuta tuollaista videopeliroskaa. Onneksi sain sen Ernon sitten lopulta vähän taiteilemaan, kun alettiin lumihiutaleita tehdä paperista. Hän ei ollut ennen sellaisia tehnytkään, ja hän kummasteli sitä kuinka niitä reikiä hiutaleisiin tehtiin. Hienot koristeet tulivat.

Retusointia

Jaahas, nyt se oli se Kim Kardashian ihan ilkosillaan siinä lehdessä sitten. Siellä Amerikassa siis, mutta tottakai ne tänne Suomeenkin tuon internetin tietoverkkojen kautta sitten kulkeutuivat, mutta onneksi sentään sensuroituina. Mutta sitä minä tosissaan ihmettelen, miksei siitä lehtijutuissa puhuttu lainkaan, että hänhän on selvästi plastiikkakirurgian ja muiden kepposkonstien avulla vartalonsa rakentanut.

Ja sitten vielä nämä valokuvat, nehän ovat ihan selvästi retusoituja, niin kuin ennen vanhaan sanottiin. Nykyään puhutaan photoshoppauksesta, mutta kun minä en siitä niin kauheasti tiedä, muistan vain nuo vanhanaikaiset retusointitekniikat, niin puhun nyt niistä. Nykyaikanahan nämä jutut ovat niin kehittyneitä, että voidaan tehdä ihan mitä vain valokuville.

Mutta ihmistä ei niilläkään voida muuttaa, ja sen Kardashianin Kimmakin joutuu toteamaan, kun hänestä paparazzikuvia ottavat kuvaajat saavatkin aikaan aivan erilaisia kuvia kuin nuo studiossa tehdyt ja moneen kertaan retusoidut ja kiillotetut kuvat. Kuulkaas, kyllä minustakin retusoimalla saisi vaikka mitä. Se on ihan valehtelua tämä valokuvataide nykyään, ei voi enää omia silmiäänkään siis uskoa. Kyllä näin on.

Anjan arkea

Voi, kuulkaa lukijani, anteeksi että valitan, mutta kyllä Anjan arki on sitten tylsää. Päivästä toiseen tätä samaa eläkeläisen tapahtumaköyhää rutiinia. Aamulla noustaan hiljaksiin ja keitellään sumpit, luetaan vähän lehdestä mitä ne Helsingin herrat taas meille kunnon kansalaisille siellä Arkadianmäellä valehtelevat, sekä mitä ne toimittajatyttöset sieltä hyvien perheiden huomasta meille syöttävät myöskin mielipidekirjoituksinaan.

Sitten pikku hiljaa sitä onkin ruoka-aika, sen voi tehdä itse tai sitten käydä jossain mummokeskittymässä kaupungilla, itse välttelen viimeiseen asti noita vanhainkotien yhteydessä olevia ruokapaikkoja, koska ne muistuttavat omasta tulevaisuudestani. En vielä kuulu heihin, olen vielä energinen. Sitten iltapäivä meneekin jollain pikku asioilla, apteekissa ja ruokakaupassa. Sitten iltapäiväteet ja vähän kaurakeksiä naamariin. Kello tikittelee.

Vähän seurustelua naapuruston muiden eläkeläisten kanssa. Sitten onkin pian jo illallisaika. Sen valmistan aina itsekseni itselleni. Sitten onkin kello jo kahdeksan, ja silmäluomia alkaa painaa. Vähän televisioviihdettä, kenties pieni lukuhetki ennen kuin yöpöydän lamppu sammuu ja sitten alkaakin eläkeläisen ansaittu yölepo. Sellaisia ne ovat Anjan päivät.

Haaveita

Etelän lämpöön sitä alkaa tehdä mieli aina näin marraskuussa kun on pimeää, eikä vielä oikein luntakaan missä, joka vähän valaisisi tätä synkkää elon taistelua täällä korpi-Suomessa. Ei sillä, ettäkö jotenkin iloiseksi lumesta tulisin, mutta kuuluhan se kotimaiseen talveen kuitenkin. Mutta siis, niin kuin sanoin, taas olisi kova hinku jonnekin ulkomaille vähän tuulettumaan.

Onhan se vähän kauheaa kun melkeinhän niin sitä ajattelee, että ”kunpa saisi olla ulkomailla, eli toisin sanoen POISSA SUOMESTA” sen jonkun kolme viikkoa tai kuukauden tai kuinka kauan nyt saisikaan siellä ulkomailla oltua. Sitä niin kuin haluaisi poistaa talvesta sen pahimman ajan, ja vetää pikakelauksella itsensä kevääseen. Eli onko siis niin, että talvella elämä on niin synkkää ihmiselle täällä napapiirin lähettyvillä, että sitä mieluummin vain pyyhkisi talvikuukaudet pois kalenterista?

Aika synkkä visio, mutta kyllä se taitaa minun kohdallani ainakin tällä hetkellä olla juuri niin. Tai sanotaanko nyt niin, että ainakin sellainen kuukauden etappi jossain lämmössä teksi kyllä eetvarttia.

Ei saa matkia johtajaa

Jaahas, vai niin. Kuulitteko te tästä tapauksesta, että joku nainen oli täällä netin ihmeellisessä maailmassa päättänyt tehdä vähän kiusaa tuolle itänaapurin Vladimirille elikäs Putinin-pojalle, ja ottanut itsestään valokuvan johonkin tämmöiseen Instagram-kuvapalveluun kaikkien nähtäväksi. Siis kuvan itsestään, jossa hän matkii Putinia, joka ratsastaa ilman paitaa kuvassa.

Ja tämä nainen otti siis samanlaisen kuvan itsestään, tai otatutti, miten se nyt sanotaankaan. Suomen kieli on välillä vaikeaa minullekin, jonka pitäisi tavallaan olla sen ammattilainen. Mutta siis, anyway, tämä kuva sitten poistettiin palvelusta ja nyt onkin sitten mietitty, että poistiko tämä palvelu sen itse vai oliko Putinilla omat näppinsä pelissä, että hei, minuahan ei netissä pilkata? Ei, kyllä minä kuulkaa luulen, että kyse oli siitä, että nainen oli siinä kuvassa ilman paitaa. Ja eihän sellainen sovi asialliselle sivustolle alkuunkaan.

Vai sopiiko teistä? No niin, sitähän minäkin, ei sovi alkuunkaan. Ne on sitten aivan erikseen ne sellaiset k-18-sivut minne ei kenenkään itseään kunnioittavan aikuisen pitäisi muutenkaan menemän. Sieltä saa koneellensa viiruksen alta aikayksikön.

Turtlesina bileisiin

Joopa joo, kaikkea sitä vanhan eläkeläisen silmät joutuvatkaan lukemaan. Nythän oli siis niin, että oli nämä Halloweenit, jotka eivät meikäläistä olisi voineet vähempää kiinnostaa noin niin kuin ylipäätään. Mutta lehdessä sentään oli kuvat ja juttua Rihannasta, tämä on se Barbadokselta kotoisin oleva laulaja, jota se räppäri hakkasi joskus, eikö niin?

No niin, joka tapauksessa tämä Rihanna esiintyi nyt sitten Halloweeninä kavereidensa kanssa pukeutuneena Teini-ikäiseksi Mutantti Ninja Kilpikonnaksi pukeutuneena. Tarkemmin sanottuna hän oli punainen, eli Rafaello. Tämä minulle, joka tartun lehteen lukeakseni uutisia maailman kriiseistä ja kulttuurin tapahtumista, kerrottiin. No niin, hyvät blogini lukijat, kysynkin nyt teiltä, mitä minä teen tällä tiedolla ja näillä paparazzin taitavasti ottamilla kuvilla?

Aivan, minä viihdytän itseäni. Älkää tuomitko, jos pidän tällaista hassuttelua hauskana. Eihän sitä vanhana jaksa aina enää niin vakavikkona olla. Ja sanonpa vielä senkin, että jos olisin nuorempi, niin ehkä olisin itsekin laittanut teini-ikäisen kilpikonnan roolipuvun ja lähtenyt kaduille vähän agitoimaan kansaa. Mutta eihän täällä Suomessa oikein ole tuota Halloween-perinnettä…

Eläkeläinen unelmoi

Viimeksi tuli kirjoiteltua tuosta kuinka kylmät säät aina ajavat haaveiluun paremmasta. Minä olenkin nyt sellaiseen johtopäätökseen tullut, että jaetut kortit olisi pitänyt pelata oikein. Jo vuosia sitten. Nyt on enää turha ulista, nimittäin! Pitäisi olla fiksu ja rikastua nuorena, niin olisi sitten tässä vaiheessa, millä mällätä. Kyllä minulle talviasunto jostain välimereltä kelpaisi, kyllä kyllä. Tai Kanarian saarilta ehkäpä sittenkin. Voihan sitä aina unelmoida, vielä vanhanakin…

Ei nimittäin tämän ikäisenä enää mihinkään kykene, ellei ole ajoissa tehnyt suunnitelmia pahan päivän varalle. Mitä se minunkin, yliopistolla urani tehneen akateemisen naisen, eläkkeenikin on, eihän sitä kehtaa edes ääneen sanoa, kun on niin vaatimaton. Ja säästöjä? Ei kuulkaas, elämiseen on mennyt se mikä on tullut. Ja jos joskus on ollut vähän leveämmin sitä voita leivän päällä, niin siihen muutama turnee Kreikan saaristoon tai Rooman Colosseumille, niin siinähän sitä taas ollaan, ei säästöjä, ei tulevaisuutta.

Nyt on vissiin sitten se ”tulevaisuus” mitä silloin aiemmin ehkä joskus harvoin ajatteli. Ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Eihän tässä nyt ihan tyhjätaskuja olla, mutta niin kuin sanoin, ne ovat ihan toiset ihmiset jotka niitä haaveilemiani talviasuntoja ostelevat. Voi ikävyyttä.

Kylmät viimat

Ai jai kun vanhan luita ja ytimiä kolottaa tämä kylmä ja hirveät viimat. Ei huvita ollenkaan tällaiset syksyn – vai pitäisikö sanoa talven – säät, kun eihän nämä ole ihmistä varten ollenkaan, jos ihan suoraan sanotaan. Siis mitä ihmettä meidän esi-isämme miettivät kun tänne pohjoiseen jäätikköalueelle muuttivat.

Eihän tuolla pihalla pysty edes tähän aikaan vuodesta kulkemaan ilman ainakin kolmea tai neljää kerrosta vaatetta. Eikä vielä ole edes se kylmin aika vuodesta. Mitä minä nuoruudesta ja keski-iästänikin muistan, niin aina on Suomi kylmä ollut, mutta silti – silti vain, joka ainoa himskatin vuosi se yllättää meikäläisen. Kyllä on kylymä, sano!

Nyt pitäisi sitten näin eläkeläisenä keksiä vielä jotain järkevää tekemistä talveksi. No, lunten kolaamista tietysti tulee ohjelmaan, jos iskias ja tyrävyö ei iske ja muutenkin kunto kestää. Hyvää vaihtelua haravoinnille tietystikin juu. Mutta en minä kyllä muuta positiivista sitten enää keksi. Kamalaa, kamalaa, olisipa heti jo kevät. Ah, huhtikuun nouseva lämpö ja raikkaat ilmat…

Vaakahuijarit

Nyt minä, Anja, eläkeläinen ja veronmaksaja, olen hyvin hyvin tuohtunut. Olen juuri saanut selville, että suuret kauppaketjut käyttävät vilppiä hedelmä- ja vihannesvaaoissaan. Me hyväuskoiset luulemme, että maksamme omenoistamme, banaaneistamme ja kumkvateistamme juuri sen hinnan mitä ylös on kirjattu, mutta tutkimuksen tehneet ihmiset ovat nyt saaneet selville, että vaaoissa on jopa 110 gramman heittoja! Kauheaa, eikö totta?

Minulla on tapana ostaa pieniäkin eriä hedelmää, jopa yhtä kappaletta, koska minulla on vähän allergioita, joten syön hedelmiä usein mutta vähän kerralla. En viitsi pitää isoa varastoa jääkaapissa tai huoneenlämmössäkään. Ja jos joka kerta tulee vaa´alla käydessä ylimääräistä painoa, se tietää ylimääräisiä euroja joka ikinen kerta kun astun kaupan pahaenteisistä liukuovista sisään. Kyllä tästä vähintään joku kansalaisadressi pitäisi saada aikaan, ei näin voi jatkua!

Olen niin pahalla tuulella tästä, että kohta en osta enää mitään punnittavaa tuotetta kaupoista. Tiedän ainakin sitten mistä maksan. Ehkä liityn johonkin sellaiseen luomupiiriin, josta ostan sitten ison erän tavaraa, ehkä se on hyvä idea.

Titanicilla elämää

Tämän päivän blogauksen aihe on Halomonas Titanicae. Kyllä vain. ”Anteeksi mitä että?” Te mahdatte kysyä. Se on latinaa, jota meikäläinenkin koulussa tuli lukeneeksi, jos nyt näin ohimennen yhtään leuhkimatta mainitaan. Latinaa on, sillä se on biologinen nimi eräälle bakteerilajille. Entä tuo titanicae? No se tulee tietysti Titanicista.

Ette ymmärrä vieläkään? No, kyse on bakteerilajista, jota on maailmassa löydetty ainoastaan Titanicin hylystä. Voitteko kuvitella, että tällainen löytö on tehty, kyllä maailma on ihmeellinen paikka, vai mitä? Titanichan siis löydettiin joskus 80-luvulla muistaakseni ja tämä bakteeri löydettiin sitten hylystä joskus myöhemmin. Sitten se virallistettiin ja kirjattiin ylös. Ei ole vielä samanlaista löytynyt mistään. Itse sieltä laivan hylystähän on sitten tuotu pinnalle kaikenmoista tavaraa, ja niin tehdään varmaan nykyäänkin. Aika ihmeellisiä ovat nykykeinot, kun niin syvälle mennään ja siellä tutkimuksia tehdään. Eikö vain, rakkaat lukijani?

No siinä oli siis tämän kerran blogi. Ensi kerralla taas jotain muuta. Unohdetaan bakteerit ja Titanic taas hetkeksi. Okei, ensi kertaan, se on moro.