Robotit tiskaamassa

Höh. No eivätpä ole robotti-insinöörit kovin pitkälle päässeet, kun juuri Birminghamissa julkisettiin uusi robotti, joka osaa tiskata. Niin todellakin, osaa tiskata – big deal? Joka tapauksessa sielä on kehitetty tällainen viisisorminen robotti, joka osaa tiskata astiat. Sanovat että nyt on kyseessä ”kolmannen sukupolven” robotit, mutta kuinkas kehnoja ne edelliset kaksi sukupolvea sitten oikein olivat, jos nyt vasta on tiskikoneen tasolle päästy.

Juu, ei siinä edes konetta tarvita kun meikäläinen mennä huiskuttaa tiskiharjan kanssa. Se on pari sekuntia per lautanen, kun meitsiltä menee. Ja iso kasa lautasia ja laseja, viisi minuuttia. Sanokaa minun sanoneen. Tärkeää on se, että astiat ovat olleet vähän likoamassa ennen tai sitten suoraan ruokapöydästä pesuun. Koska lian ei saa antaa pinttyä missään nimessä.

Toisaalta on niitä ihmisiä jotka jättävät likatiskit altaaseen odottamaan ties kuinka pitkäksi aikaa, ja siitähän ongelmia syntyy. Haju on kauhea ja mitään ei siinä tilassa pysty tekemään. Tällaiset ihmiset ovat hirveitä. Onneksi englantilaiset ovat niin fiksuja että ovat meille kehittäneet Boris-robotin joka tiskaa näiden laiskajaakkojen puolesta, hah!

Teinivaimo rantavahtina?

Kaikkea hölmöä sitä saakin vanha raihnainen mummo kuulla. On nyt nimittäin sillä viisiin asiat, että tämä teinivaimo Courtney Stodden on pyrkimässä Baywatchiin, kun sitä sarjaa aletaan nyt uudestaan taas tehdä. Voi voi, mikä meininki. Tämä teinivaimohan tuli tutuksi siitä, kun hän meni 17-vuotiaana naimisiin yli viisikymppisen has been -näyttelijän, Hollywoodin kehäraakin kanssa, jonka nimen me kaikki jo olemme unohtaneet.

Ja niille jotka ei muista, niin tämä Baywatch oli tämä rantavahtisarja, jossa amerikkalaisella rannalla tapahtui kaikkea kauheaa, joskus hyökkäsi hai, joskus oli rikollisliiga hiekkarannalla ja sitä rataa. Pamela Anderson oli siinä ja sitten tämä ihana mies, tämä Hasselhoffin David, joka on myös aikamoinen laulaja, vaikka itse sanonkin.

Mitäköhän siitäkin tulisi kun tuollainen nobody, tuollainen teinivaimo menisi sinne luonnenäyttelijöiden joukkoon kikattamaan ja näyttämään nukelta. Kyllä se oli tämä Baywatch niin action-pakattu sarja, ettei siinä mikä tahansa heitukka pärjääkään. Vauhtia riittää. Hieno sarja se oli. Saa nähdä onko uusintaversiosta mihinkään…

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Pian se tulee taas tämä minubn lempiohjelmani päätökseen, niin se vaan menee, että kaikella hyvällä on loppunsa. Puhun tietystikin Vain elämää -ohjelmasta, mistä muustakaan. Minusta on nyt tullut hillitön Samuli Edelmann-fani, olen pannut hänen levynsä tilaukseen cd-versioina. Kun en minä vanha enää tuollaisia spotifaita ja muita ihme ämpeekolmosia osaa kuunnella. En ymmärrä alkuunkaan sellaisia.

Kyllä sitä on taas naurettu ja itketty näiden tähtien seurassa, on ollut hieno reissu. Hauskaa on ollut ja välillä hiukan koskettavaakin. Vaikka se kun Loiri vetäisee tuon Armo-kappaleen, siinä ei paljon nuotilleen laulamisesta välitetä, kun vedetään tunteella. Se alkaa muistuttaa jo sellaista hiljaista puhetta tuo Loirin laulu, sellaista runonlausuntaa. No kuka tykkää, kuka ei. Ehkä Loirin huippukausi oli kuitenkin siinä 70- ja 80-lukujen taitteessa kun pelasi viihteen kentällä kaikkea laidasta laitaan. Oli tyylikästä musaa ja hauskaa näyttelemistä. Veskusta oli moneksi.

Kohtahan pitäisi alkaa sellainen toinen vEskun ohjelma, jota hän on nyt tuolla Lapissa ollut nauhoittelemassa tässä syksyn mittaan, nimittäin Loirinuotiolla. Ei siis Loiri nuotiolla, vaan loirinuotiolla. On siinä nimi.

Mummosta polvi paranee

Niin, kun pääsin valittelemasta juuri tuosta polvesta, niin nyt taas viime aikoina on vaikuttanut siltä että polvi pelaa hyvin kuin Selänne kaukalossa. Vähän se nitisee ja rutisee, jos rupeaa sitä istuessa vääntelemään tai jos oikein hypähtää, mutta mitäs tämmöinen vanha mummeli sen kummemmin hyppelisi.

Tai no, tuossa kävelylenkillä välillä sitä innostuu vähän hölkkäilemään pieniä pätkiä tuolla Kiikuanmäen pururadalla, ja siellähän tulee välillä nousuja ja alamäkiä, niin niissä alamäissähän ei ole sitten ollenkaan hyvä hölkätä. Koska silloin polvi kyllä ilmoittelee, että nyt tulee painoa ja rasitusta liikaa. Mutta kun sen verran välttelee, ettei ihan tollaisiin urheilusuorituksiin lähde, niin arjessahan se toimii ihan moitteettomasti.

Yksi on myös se, että istuessa vaikka tässä tietokoneen ääressä, en laita polvea vaakatasoon sivuttain, niin kuin on jotenkin aina ollut tapana. Siitä se ei tykkää, siellä menee joku jotenkin jumiin silloin. Eli istutaan aina selkä suorassa ja jalat maassa. Hyvä ohje noin muutenkin, vertauskuvallisesti, eikö vain, lukijani? Selkä aina suorassa ja jalat maassa, niin se elämä etenee, ja kaikki on hyvin. Näihin tunnerlmiin on hyvä päättää tämä blogaus tällä kertaa!

Sääkartta mullin mallin

Ihmeellistä säiden vaihtelua ollut tämä syksy. Käytiin välillä ihan pakkasmaisissa lukemissa, varsinkin öisin oli niin kylmää, että ylimääräistä viltiä jouduin ullakolta hakemaan! Nyt sitten taas välillä on lauhempaa, melkein lämmintäkin silloin kun aurinko päivällä porottelee kivasti. Ei oikein aamuisin tiedä, että mitä sitä päiväksi päälleen laittaisi! Eikö vain?

Eikö teillä ole samaa ongelmaa? Että siis vaatetta tulee monesti joko liikaa tai liian vähän. Ja kun minulla ei ole sellaista kunnon syystakkia, niin joutuu vähän aina venkslaamaan. Että kun on kylmä, niin sitten kerrospukeudutaan, laitetaan välihousua ja villatakkia alle.Mutta tällaista tämä on eläkeläisen elämä, vaikka ei 8 h päivästä menekään töihin, niin aina sitä johonkin venkslaamiseen menee. Ja jos sitä takkiakin lähtee ostamaan, niin siihen saa koko päivän varata, ei siitä muuten mitään tule. Minä tiedän tämän, koska jo kerran kävin katsastamassa niitä takkeja ja ei meinannut mitään löytyä. Sellaisia ihme purjeita minä en päälleni laita.

Toisaalta en halua mitään liian hienoa laittaa. Sellainen rento, mutta tyylikäs olisi minulle sopiva. Vaan kun ei löydy. Mutta se hyvä puoli tässä nyt tietysti on, että kun talvi on koko ajan lähempänä, niin saa sitten jo siirtyä talvitakkiiin ja sellainen oikein hyvä ja lämmin anorakki minulla jo pakkasia varten onkin!

Sillanpään Jardesta

Niin kauan kuin muistan minä olen fanittanut tuota Sillanpään Jarskaa eli Jardea eli Jaria. Eli tangokuningasta. Sitä ainoaa ja oikeaa tangokuningasta, unohtakaa kaikki muut! Mutta tiesittekö te, että 23-vuotiaana Jarde mm. oli mallipoikana Barcelonassa ja jopa – uskokaa tai älkää – New Yorkissa asti? Kyllä vain, juuri äskettäin Jartsa kertoi näin iltapäivälehden haastattelussa, mallina oltiin, totta vie! Hänhän oli tuolloin ravintolatyöntekijä, asui Ruotsissa siis. Monihan ei muista, että Jartsa on Ruotsista kotoisin vaikka ihan suomalainen onkin. Siis Ruotsinsuomalaisia.

No, Barcelonassahan Jarde oli sitten ostanut autonkin, ja sitä kolhittiin, joten murheilta ei vältytty. Mutta niin kuin hän itse sanookin, ei se elämä aina ole ruusuilla tanssimista. Ei totisesti, joskus sitä autotkin kolhiintuu.

Minä kuuntelen aina joskus iltaisin kynttilänvalossa Jarin tuotantoa. Esimerkiksi noita tangokuningasvuoden levytyksiä. Hienoja kappaleita ja hyvin laulettu. Hyvää jammailua. Hyvää melodiaa. Hyvää kaikkea! Viime vuosien levyjä en olekaan hankkinut, ehkä pitäisi? Kertokaas lukijani oletteko te kuunnelleet Jarin uusimpia tuotoksia, kantsiiko eläkeläisen hankkia kokoelmiinsa?

Onneksi tulee Vain elämää

On tuo hieno ohjelma tuo Vain elämää. Varsinkin kun siinä on Vesku mukana. Ja Edelmannin Samuli, siinä on hieno kloppi. Mutta noista naisista en kyllä välitä, niin kuin tuosta Paula Koivuniemestä. Joka on muuten ihan joka paikassa nykyään, vaikka onkin niin sanotusti menneen talven lumia. Vaikka näin eläkeläisenä sanonkin!

Ja sitten tuo PMMP, mikä sen nimi nyt sitten onkaan, en kauheasti välitä siitäkään. Ja Jenni Vartainen, sehän on ihan nolla, jos minulta kysytään. Sitten on nämä minulle vähän tuntemattomat eli Wirtasen Toni ja sitten tämä DJ Elastik. Ihan kivoja nuoria miehiä, mutta miksi niillä on kummallakin tuollainen kalju pää? Eikö niillä kuitenkin tukka kasva ja ajelevat sen omasta tahdostaan pois?

Kyllä oli ennen paremmin kun oli miehilläkin tuuheat Beatles-tukat muodissa. Mutta sittenhän se meni hippien tulon myötä sekin ihan mönkään, kun alkoi sellaisia likaisia peikkoja ilmestyä, hyi olkoon. Mutta juu, innolla siis seurataan tätä ohjelmaa ja vähän itkeskelläänkin katsoessa. Alkakaa tekin katsoa, jos on jäänyt väliin, vielä ehtii mukaan.

Eläkeläinen avautuu taas

Polvi on niin kipeä! Voi voi. Kyllä on eläkeläisen arki kurjaa. Tällaista se sitten todellisuudessa on, että tuttujakin näkee nykyään lähinnä siellä lääkärin odotushuoneessa. Kellä on mitäkin, polvi vaivaa, selkä vaivaa, kaikki paikat vaivaa. No, pitää tietysti olla tyytyväinen, että tuo polvi nyt jotenkuten kestää kävelyä, eli ei tarvitse sentään ihan pyörätauolikunnossa olla.

Jaa että mitenkä se tuli kipeäksi? No, tiedäpä sitä sitten. Tämän ikäisenä sitä tulee jo kaikenmoista kränää. Nuorempanahan sitä suunnilleen tiesi, että jos kaatuu, niin polvi tulee kipeäksi. Tai jos nyrjäyttää nilkan juoksulenkillä, niin sitten se on siinä.

Mutta nykyään on toisin. Se on vähän niin, että aamulla sitä saattaa herätä ja ensimmäinen ajatus on, että polvi on kipeä. Sitten sitä miettii, että oliko eilen polvi kipeä myös? Ei ollut. No mitä ihmettä minä olen sitten yön aikana tehnyt, että polvi on tullut kipeäksi? Olenko minä alkanut yökyöpeliksi ja unissakävelijäksi ja telonut sen polveni sitten johonkin ja palannut sitten sänkyyn nukkumaan? Heh heh, tällaista on eläkeläisen elämä.

Sveitsiläisiin luotetaan

Mielenkiintoisia juttuja minun silmäni saivat tänään aamun kananmunia keitellessä lukea. Valitut palat oli tehnyt tällaisen mielikuvatutkimuksen, että minkämaalaisiin ihmisiin ihmiset noin keskimäärin luottavat. Ja luottamusta herättävät eniten sveitsiläiset ja ruotsalaiset, sitten tulee saksalaiset ja neljäntenä suomalaiset. Okei, mielenkiintoista.

Listan häntäpäätä pitävät Intia, Romania ja aivan viimeisenä on Iran kuuden prosentin kannatuksella, karmeaa eikö totta? Miltä tuntuisi olla iranilainen ja lukea tällaista? Tai pikemminkin, miltä tuntuisi olla oikein rehellinen ja tunnollinen iranilainen, joka lukee tällaista? Että kaikkensa yrittää, mutta ei auta, olet iranilainen…? Kyllähän sitä tietysti voi päätellä, että mistä nämä tulevat. Romania yhdistetään ulkomailla kierteleviin rikollisiin ja romanikerjäläisiin, Iranista mielikuvat vievät ehkä terrorismiin. Minä en näitä mielikuvia ja aasinsiltoja itse keksi, joten älkää minua syyttäkö, olen vain eläkeläinen joka tarkkailee maailmaa ympärillään.

Kiintoisaa sekin, että suomalainen luottaa tutkimuksen mukaan eniten ruotsalaisen ja vähiten venäläiseen. Miten voikin olla, että naapurit juuri tuolla tavalla. Tosin jotenkinhan sen arvaa. Eikä minullakaan ensimmäinen sana mikä venäläisestä tulee mieleen ole ”luotettava”. Mutta edelleen, älkää minua syyttäkö, syyttäkää suomalaisia, jotka valitsivat näin.

Katkera kalkki

Se hetki on katkera, kun tajuaa lisänneensä liikaa suolaa puuroon. Tämä ei ole metafora, vaikka kielen hienofysiikan kanssa koko elämäni olenkin yliopistolla työskennellyt. Ei, tämä ei ole metafora, vaan sitä itseään, todellista elämää. Sillä niinkin pieni ja mitätön asia, kuin hyppysellinen suolaa voi pilata hyvin alkaneen aamun.

Kuvittele: olet rakkaudella keittänyt kattilallisen puuroa itsellesi ja kenties jollekin läheisellesi. Haluat tarjota vain parasta läheisellesi ja itsellesi, eikö vain? Ja sitten käykin niin, että jossain vaiheessa arviointikykysi pettää ja sirottelet aivan liikaa suolaa…koska et suolatontakaan puuroa halua. Sillä sehän ei maistu edes puurolta. Mutta suolaton puuro, sekin on vielä pelastettavissa. Vaikka sinulla olisi lautasellinen täysin suolatonta puuroa, voit lisätä sen vielä jälkikäteen, no problemo.

Mutta kun lisäätkin liikaa suolaa jo keittovaiheessa, pelisi on menetetty. Milläs pelastat suolatun puuron? Sokerillako? Ehkä voit sokerilla peittää suolaista makua, mutta menetät samalla myös terveysvaikutukset (aivan kuin tönkkösuolattu puuro ei sinällään jo olisi epäterveellistä!). Joskus on vain tunnustettava tappionsa ja heitettävä rakkaudella keitetty puuro roskiin. Ehkä kananmunia aamiaiseksi huomenna?